Oyhyn ry:n jäsenkirje

Hei Oyhylainen

 

Aika kuluu, ja vuodenajat vaihtuvat. Korona ei siltikään ole näyttänyt häviämisen merkkejä ja poikkeusolot jatkuvat vielä pitkään.

Myös me Oyhyssa olemme joutuneet vähentämään tapahtumat minimiin, mutta emme silti ole unohtaneet jäseniämme.

Etätyöt ovat entisestään vähentäneet yhteisöllisyyttä ja väsymystä on ilmassa jo itse kullakin.

Koska perinteinen joulupuurokin jää nyt järjestämättä, ajattelimme hallituksessa tuoda jotakin piristystä kaikille jäsenille ja samalla auttaa myös paikallista  pienyrittäjyyttä.

Eli keksi jotakin kivaa tekemistä, joka tuo sinulle hyvää mieltä syksyyn (aikaa on joulukuun 20 päivään saakka).  Käy esim hierojalla, jossakin järjestettävässä tapahtumassa  tai syömässä hyvin. Tai käy ostamassa vaikka joku hyvä kirja ja hautaudu sen ja teekipon kanssa viltin alle lukemaan. Pääasia on, että nautit.

Toivomme, että käyttäisit tuen paikallisilta yrityksiltä saataviin tavaroihin tai palveluihin.  Tuki on tarkoitettu ainoastaan jäsenelle, ei koske perheenjäseniä.

Tuki ei koske alkoholia, eikä tupakkatuotteita, vaikka joku niistä ehkä nautintoa saakin.

Lähetä sen jälkeen lasku (kopio), oma nimesi ja tilinumerosi osoitteeseen Juha.Waulu@oulu.fi  ja Oyhy maksaa  sinulle 25 euroa  takaisin.

Hyvitys maksetaan vain yhden kerran/jäsen. Jos lasku on alle 25 euroa, niin maksamme kuitin mukaisesti.  Lasku on toimitettava 20.12.2020 mennessä yhdistykselle.

Oyhyn syyskokous ja luottamusmiesvaali järjestetään molemmat 18.11.2020. Molempiin voi osallistua myös virtuaalisesti. Lisätietoa asiasta löytyy Oyhyn nettisivuilta www.oyhy.fi .  Tervetuloa mukaan vaikuttamaan.

Pysytään terveinä!

Oulussa 10.11.2020

Oyhyn hallitus

 

Comments are closed.

Tapahtumat
Oct
1
pe
2021
7.55 Levin syyspäivät @ Levi
Levin syyspäivät @ Levi
Oct 1 @ 7.55 – Oct 3 @ 8.55
Ammattiliitto Pron Oulun, Kainuun ja Lapin alueiden yhteisiä suosittuja syyspäiviä vietetään jälleen 1-3.10.2021 Levillä (Levi Hotel Spa / Design Hotel Levi). Tapahtumaan voivat osallistua Oulun, Kainuun ja Lapin alueiden kaikki jäsenet.   Osallistuminen, matkaohjelma vahvistetaan[...]

PRO

sttk
PHT